Minä olen olemassa. Se on ahdistavaa. Minulla on vastuu siitä, mitä teen. Se on vielä ahdistavampaa. Mutta ei perkele. Se on myös vapauttavaa.

Mähän voin tehdä melkein mitä vain, jos niin päätän. Ei ole resursseja. No sitten resursseja pitää hankkia. Miten? Se pitää keksiä.

Loppujen lopuksi ihminen päättää itse kohtalostaan. Monet asiat ovat ulkoisten sattumien ohjaamia, mutta oman elämän suunta on omasta päätöksestä kiinni. Suunta pitää uskaltaa ottaa, koska vain johonkin liikkuessa voi oppia tuntemaan sen, mihin haluaa liikkua. Elämää ja omaa itseä ei voi tuntea olematta oma itsensä ja elämättä elämäänsä.

Tästä ajatuksesta kuulee usein kommentin, että tuo on vaikea tapa elää. Mutta hyvä vastakysymys on, että onko helppoa tapaa elää olemassakaan? Ainahan voi yrittää, mutta pitkällä tähtäimellä otetaan miehestä ja naisesta mittaa ja silloin vasta selviää, mikä tapa elää on loppujen lopuksi helpoin, hedelmällisin, nautittavin ja luonnollisin.

Usein kuulee myös sanottavan, että elämä ohjaa ihmistä. Mitä elämällä tällöin tarkoitetaan? Ohjaavatko itsen ulkopuoliset tapahtumat sitä, miten itse käyttäytyy? Entä, jos oman elämän tapahtumat ovat ristiriidassa keskenään ja ohjaavat itseä eri suuntiin? Useinhan tämä on normaali tilanne, missä ihminen on. On erilaisia yllykkeitä, jotka vetävät ihmistä erilaisiin päätöksiin. Viime kädessä ihminen kuitenkin päättää itse.

Miksi sitten pitäisi myöntää, että on itse vastuussa omasta elämästään? Eikö olisi helpompaa uskotella, että elämää ei voi hallita ja se riepottelee meitä omiin suuntiinsa? Minä uskon, että siksi vastuun myöntäminen on hyvä asia, että vastuun olemassaolo on totta. Ja se mikä on totta, säätelee maailmaa.

Ihmisellä on luontaista haluta valtaan ja siihen, että voi vaikuttaa maailmaan. Koko ihmisen syvällinen onnellisuus pohjaa siihen, että hän kokee olevansa merkityksellinen yksilö, jonka olemassaololla on tarkoitus. Merkityksellisyys syntyy siitä, että omalla elämällä on vaikutusta ympäristöön. Onnellisuutta on vaikeaa mitata, mutta mun mielestä sen syvin olemus on tässä. Heh.